Kuulumme Rautanet-ketjuun:

Olemme liittyneet jo vuoden 2000 alussa Rautanet markkinointiketjuun. Ketjun ansiosta parannamme mahdollisuuksiamme palvella asiakkaitamme varsikin rautakauppatuotteiden osalta. Samalla, kun voimakkaasti kehitämme varsikin sisustuspuutavaravalikoimiamme, voimme paremmin palvella asiakkaidemme kaikkia rakentamiseen ja remontointiin liittyviä tarpeita.

Ketjuun kuuluu liki 100 alan liikettä

Itsenäisten rauta- ja rakennustarvikekauppiaiden muodostama Rautanet-ketju on kymmenessä vuodessa laajentunut jo lähes 100 liikkeen valtakunnalliseksi ketjuksi. Rautanet koostuu itsenäisistä, pääosin perheyrittäjäpohjalla toimivista rauta- ja rakennustarvike-liikkeistä. Mukana on myös puutavaraliikkeitä, joita on ketjuun liittynyt jo kymmenkunta.

Rautanet-ketjun kova kasvu jatkuu

Ketju ja sen jäsenkauppiaat toimivat tiiviissä yhteistyössä  rakennustarvike- ja sisustustuotekauppaa harjoittavan  Starkki Oy Ab:n kanssa. Ne käyttävät päähankinta-lähteenään Starkkia ja tukeutuvat sen tavarantoimittajiin. Rautanet on kuitenkin oma, erillinen ketju, joka eroaa selvästi tuote- ja palveluvalikoimaltaan suurempien yksiköiden kehittämiseen keskittyneestä Starkista. 

Rakentavaa yhteistyötä

Rautanet ketju keskittyy kuluttajakauppaan sekä pienrakentajien  ja pienyritysten palvelemiseen. Rautanet-ketjua hallinnoi sen jäsenkauppiaiden muodostama kauppiasyhdistys Rauta ja Rakennustarvikekaupan Kauppakumppanit ry. joka perustettiin vuoden 1998 keväällä.

Rautanet-ketjulla on oma, yhteinen tunnus ja ilme. Ketjuyhteistyötä tehdään mm. markkinoinnissa ja ostoissa sekä  materiaalitoiminnoissa, joissa kaikissa Starkki antaa ketjun käyttöön omat voimavaransa. Ketjun tuotevalikoimaan kuuluvat perinteisen ketjutuotevalikoiman lisäksi mm. kodin pienremonteissa ja sisustamisessa tarvittavat tuotteet. Markkinointiyhteistyötä tehdään mm. kauppiaitten muodostamassa markkinointiryhmässä.

Rautanet-ketjun valtakunnalliset ja paikalliset yhteisostot Starkin kanssa tuovat merkittäviä logistisia ja muita etuja, jotka näkyvät mm. hyvänä hinta/laatusuhteena ketjun jäsenliikkeissä. Alan tavarantoimittajat ja teollisuus ovat ottaneet ketjun hyvin vastaan uutena ja varteenotettavana jakelutienä. Tuotevalikoimassa ketju panostaa laatuun. Rautanet-liikkeissä tuotenimikkeitä on noin 4 000- 5 000,  kaikki alan merkkituotteita.

Asiakaslähtöistä palvelua läheltä

Rautanet-ketjun toiminnassa korostuvat  asiakaslähtöisyys, läheisyys ja luotettavuus sekä asiantuntemus ja ammattitaito, jota kehitetään jatkuvalla ketjun sisäisellä koulutuksella. Ketjun mainonnassa ja markkinoinnissa kohdistetaan huomiota erityisesti naisiin, jotka mm. sisustus-tuotteissa muodostavat tärkeän kohderyhmän.
Rautanetin valtakunnallisen kampanjoinnin välineenä on mm. asiakaslehti, joka jaetaan ketjun toimipaikkakunnilla jokaiseen kotiin. Myös muut mainonnan välineet ovat käytössä. Nimensä mukaisesti Rautanet näkyy myös internetissä.


Takaisin
 
Palvelun tekninen toteutus Aldone | Optinet Oy